Kesäkausi päätettiin kuluneena viikonloppuna Unioninkadun juhlahuoneistolla. Allekirjoittanutta hieman huolestutti ,että kestääkö ääni laulamisen. Pieni flunssanpoikanen oli lentänyt paria päivää aiemmin elimistön syövereihin. Mutta huoli olikin turha ja ääni kesti kaikki kolme settiä vallan mainiosti.
Häävalssi oli sama kuin edellisenäkin viikonloppuna Elokuun Häävalssi. Toisena toivekappaleena soitettiin Poisonin "Every Rose Has It's Thorn" Hääparilta saimme kuulla hyvää palautetta siitä, miten ihmiset olivat haltioituneita Häätäjien meiningeistä. Fiilis oli vallan mainio, eikä pieni edellisen illan kolmekymppisten jälkimaininkikaan haitannut menoa. Ikää tulee mutta energiaa piisaa, ja siitähän Häätäjät tunnetaan.
Käymme lahden toisella puolen ottamassa vähän happea ja tositoimiin palaamme 8.9.
Jos mietitte että haluatteko nähdä yhtyeemme livekunnon, niin älkää miettikö liian kauaa. Häätäjät rokkaa omalla persoonallisella otteella ja antaa aina kaikkensa!
-Arto
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti