lauantai 11. syyskuuta 2010

Keikkojen käytäntö ja infoa (HUOM!)

Rakkaat musiikinkuuntelijat.

Ajattelin että otetaan tähän nyt esille ne asiat mitä yhtyeemme keikka pitää sisällään, ja mitkä ovat käytännöt tiettyjen asioiden suhteen.
Siinä säästyy molempien osapuolien aikaa, kun tarvittavat asiat käyvät tästä ilmi.
Ja kun olette lukeneet alla kerrotut asiat, ja olette sitä mieltä että Häätäjät on oikea yhtye juhliinne, niin sitten vaan tilaamaan ja kysymään päivämäärää.

Elikäs

Keikka.

Kuvitellaan että soitto-aika on vaikka klo 21.00
Soittokamat tuomme mielellämme paikalle vaikka tunnin ennen keikkaa, jos se on mahdollista ja juhlapaikassa on takaovi mistä kulku sekä kamojen roudaus käy häiriöttä.
Mutta jos tämä ei ole mahdollista, me tuomme soittokamat ja pystytämme ne ennen kuin juhlapaikka täyttyy vieraista.

Teemme pitkän päivän, usein ihan kahdeksan tuntia olemme liikenteessä, tai jos keikka on jossain kauempana, voi mennä pari vuorokauttakin.
Jokainenhan tietää, että työpäivään kuuluu lämmin ateria?
Joten mielestäni se on hyvin päivänselvää, että jos artisti viettää juhlissa aikaa 4-8 tuntia tekemässä työtään, on jossain vaiheessa saatava vatsantäytettä.

Soitamme 3 settiä. eli kolme kertaa 45-60 minuuttia.
Se sisältää kolmekymmentä biisiä ehkä hieman päälle illan aikana.
Jos haluaa orkesterin jatkavan, täytyy ymmärtää että orkesteri pyytää lisäajasta korvauksen.
Keikkailu on kuitenkin yötyötä, sekä viikonlopputyötä.
Ja jossain vaiheessa keikka on lopetettava, vaikka olisi kuinka hauskaa sekä meininki katossa.

Tauot settien väleissä ovat hyvin pitkälti teidän määrittämiä, jos juhlissa on ohjelmaa, me jatkamme heti kun se on mahdollista.
Jos ei ole ohjelmaa, pidämme vartin tauot settien välissä.

Sillä aina ei välttämättä muista mainita asiasta..

Yhtyeessämme on viisi jäsentä.
Voimme siis esiintyä duona tai triona, mutta kannattaa aina muistaa että koko orkesterilla kaikki mikä on rock/pop-painotteista, toimii ja kuulostaa paremmalta.


Katsokaa ohjelmistomme näiltä sivuilta ja käykää läpi musiikillinen antimme.
On parempi olla varma siitä mitä saa, kuin että tulisi pettymyksiä.

Henkilökohtaisen häävalssitoiveenne lisäksi, voitte toivoa 1-2 muuta lempibiisiä.
Toivebiisien määrä on pidettävä kohtuullisena, sillä käymme kaikki päivätyössä, niin aikamme treenata on rajallista.

Hintamme vaihtelee matkan ja keikkasijainnin mukaan.

Eiköhän siinä tärkeimmät.

Keikkatapaamisiin =)



Ei kommentteja: