Huomenta
Voipahan taas todeta, että orkesteri täytti kaikki lupaukset, joita se ihmisille lupaa.
G18 sali Yrjönkadulla Helsingissä ei ole niitä kaikkein miellyttävimpiä paikkoja soittaa, akustiikansa ja lavan pienuuden vuoksi, mutta eilen oli toinen meno ja meininki.
Alusta alkaen allekirjoittanut nautti yllättävän hyvästä ja pehmeästä soundista.
Ja kyllä soundi sekä soiton soljuvuus vaikutti yleisöönkin.
Tanssijoita hiipi lattialla heti ensimmäisestä valssista lähtien.
Neljä valssia, sitten pari tangoa, hieman viihdemusiikkia, ja lopuksi kaksi Baddingin ikivihannaa biisiä.
Heti ensimmäisellä tauolla tuli kiitosta biisivalinnoista, ja niiden tulkinnoista.
Toinen setti aloitettiinkin suoraan rokimmalla materiaalilla, ja jengi lähti lentoon.
On huikeata nähdä miten bändimme luo sellaisen energian ympärilleen, että se ikäänkuin kiskoo nuoret ja vanhat ylös penkeistään.
Hyvin rockpainotteinen setti, ja musiikkia laidasta laitaan.
Tauolla taas kiitosta tuli, ja mieli oli hyvä.
Kolmas setti piti sisällään toivebiisit, jotka treenasimme aamulla kuntoon.
Ne menivät mallikkaasti, ja kun meininki on hyvä, tulee niistäkin biiseistä "suosikkeja" joista ei sinänsä tykkää, tai joita nyt ei vain yleensä kuuntele.
Yhteislaulu raikasi tällä kertaa todella kovaa, jopa niin kovaa että välillä oli vaikeuksia kuulla omaa lauluaan.
Onneksi biisit ovat juurtuneet sanoineen tuonne niskaytimeen.
Jengi oli oikeasti tohkeissaan bändistämme ja sen ulosannista.
Nyrkkiä lyötiin ilmaan, ja villejä kijahduksia kuului sieltä täältä.
Soitto ja laulu tuli sydämestä. Ja koko keho eli mukana.
Todella hyvä fiilis. Törkeän hyvä ja hävytön meininki!!
Palautetta tuli paljon ,tässä muutamia;
"Tultiin Varkaudesta asti ja noustuanne lavalle ei juuri odotuksia ollut, epäilyä ehkä. Mutta helvetti soikoon etelän pojat näytti miten homma hoituu, ja teki vaikutuksen alusta alkaen. Erinomainen bändi joka sai kaikki liikkeelle"
"Laulaja otti yleisön hienosti haltuun, ja sai porukan liikkumaan. Ääni on miellyttävä ja hieno"
"Todella tiukkaa settiä. Minä menen ja kehun teitä joka ikisellä palstalla minne löydän"
"Tästä lähtien kaikissa juhlissa esiintyy teidän bändi"
Eli sellaisia tällä kertaa.
Eli laatu ja meno on taattua kun Häätäjät nousee lauteille.
Muistakaa tosiaan mainostaa meitä, ja kehua yhtyettä nettipalstoilla ja muuallakin. Jos siihen syytä on.
Valokuviakin voi lähettää, jos hyviä otoksia ilmaantuu.
Kiitos tällä erää, ja jatketaan taas
-ARTO
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti